Jos vuonna 2009 olisi ollut Instagram. . .

Siivoiltiin viikonloppuna varastoa ja kätköistä löytyi vanha kovalevy täynnä kuvia menneiltä vuosilta.

Seassa oli paljon ihania muistoja, mutta myös niitä vähemmän ihania. Osa kuvista lähinnä vahvisti niitä tunteita, joita muistan kokeneeni raskausajoilta. Ajat jolloin odotin lapsia eivät ole olleet itselleni mitenkään hehkua tai nautinnollista aikaa. Haavat niiltä ajoilta ovat edelleen melko syviä ja vanhat kuvat selkeyttävät myös sitä miksi on näin.

Jorvi 3.5.2010
Keskimmäisen odotus ja työasioissa Jorvin lastenosastolla vuonna 2012.

Raskaus muuttaa kehoa, mikä pitää kyllä paikkansa, mutta kuinka paljon? Kun katsoo kuvaa itsestä viimeisillään raskaana tai imetys aikana en näe sitä Terhiä joka koen olevani. Mietin voiko aikuinen, omat elämäntapansa valitseva ihminen voida noin huonosti? Olen pohtinut paljon mitä tapahtui ensimmäisen raskaustestin jälkeen? Tuliko silloin heti alkuraskauden pahoinvointi? Estikö väsymys liikkumisen? Vai ajattelinko raskauden oikeuttavan kaikkeen, herkutteluun, liikkumattomuuteen jne.

Tein ensimmäisen raskauden aikana pitkiä jopa 10h hierontapäiviä yrittäjänä jotta saisin nostettua viimeisen puolen vuoden YEL työtulon mahdollisimman hyväksi ennen äitiysloman alkua. Tämä varmasti osaltaan vaikutti väsymykseen ja siihen, että kaiken muun ajan halusin vain syödä mehujäätä ja nukkua. Jäin varhennetulle vanhempain vapaalle ennemminkin työn fyysisyyden vuoksi kuin sen vuoksi, etten olisi pystynyt hieromaan.

En löydä yhtä vastausta siihen, miksi en kokenut olevani minä. Ulkonäkö on itselleni yksi merkittävä asia, kun peilistä katsoo joku aivan toinen ihminen, se vaikuttaa koko minuuteen. Menneitä vuosia ei saa takaisin, mutta nykyisessä työssäni ja kaikella sillä tiedolla mitä itse olen tuosta hetkestä eteenpäin oppinut koen voivani antaa äideille valtavasti apua ja tukea.

Vuonna 2016.

Kun nainen tulee raskaaksi tai kun hänestä tulee äiti, ei tarkoita sitä että pitäisi elää elämäänsä vain toisille tai toisten tarpeille ja unohtaa itsensä. Suomessa on totuttu pitkiin äitiyslomiin ja urasuuntautuneiden äitien nopeasta töihin paluusta puhutaan vähän. On ilahduttava nähdä kuinka tänä päivänä pääministeri Sanna Marin voi laittaa instagram kuvia pikkuisesta Emmasta ja kuinka Opetusministeri Li Andersson voi istua hallituksessa ja odottaa vauvaa! Itselleni työssä olo antaa valtavasti henkisiä voimavaroja ja sellaista onnistumisen tunnetta jota hiekkalaatikon reunalla oli vaikea löytää. En ollut kolmea vuotta kotona, koska se vain ei ollut mun juttu ja jokaisen naisen Suomessa pitäisi saada itse päättää mikä aika on hyvä palata töihin tai lopettaa imetys.

Naisella on myös oma seksuaalisuutensa, usein se tuntuu unohtuvan, työnnetään syrjään raskaustestin plussan jälkeen tai viimeistään imetys aikana keskitytään lähinnä vauvaan.

Vastaanotolla hakevat paljon apua erilaisissa tilanteissa olevat äidit, mutta monella tunne on sama kuin itselläni joskus. Kuka on tuo peilistä katsova väsynyt ja itsensä kadottanut tyyppi? Voin kertoa, I feel you! Jos instagram muistuttaisi näillä vanhoilla kuvilla, joista lapsetkaan eivät tunnistaneet minua, poistaisin varmasti koko tilin!

Kirkkonummella vuonna 2020.

Muistan niin vahvasti oman huonon oloni, että vaikka vanhoja kuvia tekee pahaa katsoa, uskon nykyisen minäni kestävän tämän. Tässä tekstissä on samalla myös yksi syy siihen, miksi nykyinen työ ja SUHK Mama on itselleni sydämen asia ❤️

Terhi

Arjen kuormitus

Aamulenkillä oli tänään synkkää, jopa sateista tai vähintään jotain meriusvaa leijaili taivaalla. Mihin hävisi aurinkoinen ja lämmin, jopa helteinen viikonloppu jota luvattiin!? Juoksu ei kulkenut ja jalat tuntui raskailta. En tiedä johtuuko uuden treeniohjelman aloituksesta vai mistä? Lenkin aikana päätin taas kerran järjestää itseni hyvälle fyssarille kehonhuoltoon asap! Vaihdoin spotifyn biisilistaakin monta kertaa lenkin aikana, kaikki kappaleet kuulosti tänään jotenkin synkiltä ja masentavilta.

1I2A1939

Miten vähentää kuormitusta arjessa?

Itse huomasin, että sähköposti on alkanut täyttymään taas turhuuksista. Yksikin kuntosaliketju laittoi tällä viikolla KOLME markkinointiviestiä samasta asiasta, täysin samasta asiasta! Samalla kun klikkailin yhteystietojani pois eri yritysten markkinointilistoilta, huomasin ettei se kaikkien kohdalla syystä tai toisesta ollutkaan niin helppoa.

Jokainen varmasti tietää, että etukäteissuunnittelu helppottaa arkea. Foodpreppaus, treenit valmiiksi kalenteriin, vain käyttövaatteet vaatekaappiin jne…

Itsekin aloitin siivoamalla lomalla lasten vaatekaapit, pieneksi jääneet vaatteet pois ja vain oikean kokoiset tilalle. Keskimmäinen lapsista heräsi ensimmäisenä kouluaamuna ja sanoi; ”Mama, mulla ei ole mitään vaatteita!” Todennäköisesti siis mun hänelle valitsemat vaatteet eivät mitkään olleet tuttuja ja turvallisia jonka vuoksi hän koki vaatekaapin olevan tyhjä?

Ruokaboxi on helpottanut meillä arjen ruokasuunnittelua keväästä saakka. Tällä viikolla totesin, että ongelmaksi syntyy jos ruokia ei ehdi tehdä ajoissa. Itse tekisin mieluiten ruuat valmiiksi tulevalle viikolle sunnuntaisin, jotta edes pitkät työpäivät eivät aiheuttaisi ruokakiukkua ja aikataulu stressiä. Onneksi boxin ruuat valmistuvat nopeasti kaikki!

Treenikin on asia, joka voi joko rentouttaa tai kuormittaa. Kehoaan kannattaa opetalla kuuntelemaan ja valita sellaisia liikuntamuotoja, joista saa iloa ja hyvää mieltä. Varsinkin naisten on hyvä muistaa, että kuukautiskierrolla on vaikutusta treeniin. Juoksu on yleensä itselleni aina se rentouttava oma aika, kun mieli lepää ja saan uusia ideoita. Tänään mielessä pyöri vain kaikki työasiat ja tekemättömät jutut. Jos  olisin kuunnellut itseni, voisin olla huomattavasti parempi äiti tänään aamulla rauhassa tehdyn joogaharjoituksen jälkeen kuin väkisin tottumuksesta juostun kympin lenkin jälkeen.

Kaikkein paras arjen kuormituksen vähentäjä on opetella laskemaan sympaattisen hermoston kierroksia. Oli tapa sitten mikä tahansa, kävely luonnossa, istuminen meren rannalla, joogaharjoitus, hieronnassa käynti, meditaatio, tärkeintä on nostaa parasympaattisen hermoston aktiivisuutta. Mitä isompi stressi, sitä pidempään ja sitkeämmin kannattaa painaa jarrua.

Nautitaan vielä loppukesän lämmöstä ja annetaan arjen kulkea lempeästi eteenpäin omalla painollaan. Voimia jokaisen arjen haasteisiin!

 

Kuka olen?

”Jotta jokainen nainen tuntisi olonsa hyväksi omassa kehossaan läpi elämän”

-SUHK Mama

Olen Terhi, Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, Somatic Pilates -ohjaaja, FAF personal trainer ja opiskelen parhaillaan joogaopettajaksi.

Huomaan olevani siinä pisteessä, että sähköpostin allekirjoitus ehkä jo vähän hävettää pituutensa johdosta 😅 Toisaalta se kertoo siitä, että pidän uuden oppimisesta ja opiskelusta. Aina kun pohdin jättäväni jotain tekstistä pois, tulen siihen tulokseen että teen edelleen näitä kaikkia asioita työkseni.

Yllä mainittujen lisäksi olen alunperin urheiluhieroja ja koulutan raskaushierojia. Ensi viikolla saan kunnian mennä kouluttamaan myös parturi-kampaajia 🤩 Kouluttaminen on hauskaa ja tuo vaihtelua työhön. En tosin olisi koskaan nuorena kuvitellut puhuvani työssäni kaiken aikaa! Olen käynyt myös aerobic- ja spiraalistabilaatio -ohjaaja koulutukset sekä lukuisia fysioterapian syventäviä opintoja.

15-vuotta sitten aloitin urheiluhierojan työt yrittäjänä ja omistajana SUHK konsernissa, jossa viimeiset pari vuotta olen keskittynyt SUHK Maman toiminnan kehittämiseen toimitusjohtajan roolissa. Otan vastaan yksilö asiakkaita Espoonlahden toimipisteessä ja nyt kesällä ohjaan pilates/jooga/kehonhuolto -tunteja Sarfvikin Marinassa aivan Kivenlahden venesatamaa vastapäätä. Ohjaan ulkotunteja sekä nurmella että SUPlaudalla.

Yrittäjyydessä parasta on sen tuoma vapaus, kuten esimerkiksi siirtää työt kesällä ulos koska voi ☀️ Nihkeintä taas on joutua tekemään paljon sellaista, jota ei osaa kuten markkinointi tai kirjanpito. Kaiken tämän yrittämisen ja opiskelun keskellä olen saanut kolme (tietenkin maailman ihaninta❤️!) lasta, joiden äitinä oloa olen opetellut jo yli kymmenen vuotta.

Aikuisiällä olen juossut muutaman maratonin ja tällä hetkellä harrastan aktiivisesti painonnostoa crossfit8000:lla Espoossa kasitonnisen urheilijoissa.

Blogia päivitän nykyään tasaisen harvoin, mutta sitäkin aktiivisemmin käytän instagramia, sekä työn että oman elämän tiimoilta. Kiva, kun seuraat ja jätä ihmeessä kommentti käynnistäsi täällä! Toivottavasti näen myös sinut kesän tunneilla rantsussa 😎

Terhi ☀️

Se näkyy naamasta, vai näkyykö?

Kaikki meistä varmasti jo tietää, että totuus ei näy ulospäin ihmisestä seuraamalla hänen insta tiliään tai lukemalla blogiaan. Sain viime viikolla palautetta ”Harva pitää noin monet langat käsissään ja saa sen ulospäin näyttämään noin helpolta, vaikka sitä se ei varmasti ole. :)” Itsestä taas tuntuu, että vain valitan kiirettä ja ajan puutetta 🤦🏼‍♀️

Instagramissakin on näkynyt nousevana trendinä kertoa myös huonoja fiiliksiä silloin kun niitä on, jopa itkeä kameralle. Eihän kenenkään elämä ole yhtä kiiltokuva hymyä ja aitous koskettaa seuraajia.

Katsoin viime perjantain Vain Elämää jakson ja Erinin veto Ei susta huomaa jotenkin herätti ajatuksia.. Ja varsinkin keskustelu kappaleen jälkeen jossa kuvailtiin kuinka Erin Maija Vilkkumaan sanoituksen näki. ”Semmoinen tyyppi keneltä ei koskaan kysytä, et mitä sulle kuuluu tai miten sulla menee ja joka ikäänkuin kantaa kaikkia muita ja kun joku joskus sattuu kysymään mitä sulle kuuluu niin se saattaa romahtaa.”

En koe olevani vahva ihminen, mutta tunnistan pitäväni kaikin keinoin kiinni siitä ettei kukaan vain huomaa. Kyllä moni on kysynyt tämänkin vuoden aikana miten menee ja vastaus kysymykseen toistaa samaa kaavaa, hyvin menee tai päivä kerrallaan.

Olen luonteeltani ehkä vähän erakko, en pidä esimerkiksi mistään joukkueurheilulajeista, vaan tykkään tehdä asioita yksin ja se tuntuu paljon helpommalta omalle luonteelle. Juoksua rakastan, koska siinä saa olla täysin yksin omien ajatusten kanssa. Olin nuorena aina kateellinen ”tyttöporukalle” jotka pitivät yhtä ja tekivät kaiken jengissä.

Kuka on se tyyppi kenelle voit aina soittaa ja sanoa ihan mitä tahansa… ööö… tota…kuka?

Olihan minullakin ystäviä! Ja varsinkin aikuisiällä olen saanut niitä onneksi valtavasti lisää 🙏🏼 Omien todellisten tunteiden näyttäminen on kuitenkin osoittautunut melko haastavaksi. Voi usein olla helpompi pitää suojakuori päällä kuin näyttää omat tunteet aidosti. Vai mitä ootte mieltä? Joskus joutuu vähän kaivamalla kaivamaan, että tunteet tulevat ulos. Mutta muistetaan siis kuunnella toisiamme ja kysyä aidosti miten toisella menee. Hymystä huolimatta ☺️

Tunne mitä tunnet, mutta näytä se myös ainakin yhdelle tärkeälle ihmiselle elämässäsi ✨👻

Kaikki instagramin kuvat alla ovat tältä vuodelta, mutta mitä oikeasti kuuluu?

Terhi

Ajatus ajankäytöstä

Olin alkuviikosta foodprepannut ruuat hyvin töihin. Yleensähän huonosti sujuva syöminen on ennemminkin puutetta ruokailun etukäteissuunnittelusta. Aamulla katsoin työkalenteria ja totesin, että on turha ottaa ruokia mukaan kun ei ole taukoja missä syödä. Tein siis aamulla smoothien matkaan, jota on huomattavasti nopeampi juoda asiakkaiden välissä.

Töiden jälkeen tein salin… huonolla menestyksellä. Salitreenissä on usein homma kiinni hyvään rytmiin pääsemisestä. Itsellä se rytmi ei nyt ole toteutunut ihan suunnitellusti. Kaksi salitreeniä viikossa on vaihtunut yhteen salitreeniin kahdessa viikossa 😏 Vaikka asia harmittaa, se ei siitä murehtimalla parane. Edelleen kaipaan myös viikoittaista kehonhallintatuntia ja avantouinti kausikin on korkkaamatta!?

Syksyn aloitus on aina ruuhkaista aikaa. Joka viikko on jonkun vanhempainilta, joko koulussa, päiväkodissa tai harrastuksissa. Ja kun ottaa vielä ”omaa lomaa” kesken arjen, saa kalenterin ruuhkautumaan ihan huolella 😅

Olin viime lauantaina EPSin vieraspelissä Oulunkylässä ja vieressä jutustelivat ”Gamlat gubbet” koko pelin ajan. Vaikka sinänsä paikallisen slangin kuuntelu koko pelin ajan ärsytti, jäi sieltä hyvä toteamus pyörimään mieleen. Eräs herrasmiehistä totesi, että kiirehän on vain ihmisen itsensä huonosti suunnittelemaa ja huonosti organisoimaa ajankäyttöä!

Katse siis peiliin ja rennolla asenteella arjessa eteenpäin ajatuksella, en käynyt salilla koska päätin itse tehdä sillä hetkellä jotain muuta 😄

Energistä ja ihanaa lokakuuta kaikille 🍂

Olen viritellyt pilatestunneille jouluvalot valmiiksi luomaan tunnelmaa. Mukaan mahtuu torstaisin Suomenojan tunnille klo9.30 ja Espoonlahteen Odottavien Äitiypilatekseen maanantaisin klo18.00. Muut tunnit ovat tällä hetkellä täynnä. Ilmoittautua voi viestillä mama(at)suhk.fi tai terhi.antikainen(at)suhk.fi.

Syksyn suunnittelua ilmassa

Päivät kuluu kovaa vauhtia ja syksy lähenee. Tällä viikolla isoilla lapsilla alkoi jo harrastukset ja sitä myöten meillä aikuisilla niihin kuskailu. Pienin aloittaa päiväkodin ensi maanantaina ja isommilla koulu alkaa ensi viikon torstaina.

Meillä on aloittanut/aloittamassa mielettömän mahtava tiimi SUHK Mamalla ja tulevaan syksyyn on valmistauduttu läpi kesän. Hommiin on sisältynyt mm. uusien Maman toimipisteiden remontointi ja sisustus, uusien tekijöiden perehdytys ja buustaus somessa, valokuvauksia, sekä nettisivujen päivittämistä. Olen super innoissani varsinkin uusista Äitiysjooga kursseista, jotka täydentävät omia ylibuukattuja Äitiyspilatestunteja.

Omat tunnit ja asiakkaat alkavat maanantaista 12.8. Ensimmäiselle varsinaiselle työviikolle näytti olevan vielä yksi vapaa aika nopeimmalle! Jatkan itse edelleen vastaanottoa Espoonlahden toimipisteessä, vaikka SUHK Mama laajenee neljään eri toimipisteeseen.

Pilateskursseista Odottavien ja Synnyttäneiden ryhmät ovat jo täynnä ja maanantain Perusryhmään mahtuu enää yksi nopein. Suomenojan torstain pilatesryhmiin on vielä tilaa, eli varailkaahan paikkoja, niin saadaan ryhmät toteutumaan! ☺️

Tämä kesä vietettiin kokonaan kotimaassa, joten onneksi saatiin nauttia helteistä täälläkin edes hetki.

Omia kesän kohokohtia on olleet ainakin Ed Sheeranin keikka ja Merijoogan ihana rantajoogatunti Hangossa, sekä Päivin Joogawheeltunti Multialla ☺️ Muiden tunneilla käydessä muistaa aina miten hyvä olo tulee kun antaa hetken aikaa itselleen.

Nautitaan loppukesästä ☀️

Terhi 😘

Muutto lähenee

Ensi viikolla saadaan avaimet ja muutto alkaa konkretisoitumaan. Tällä kertaa kaikki tapahtuu lasten ehdoilla ja he ovatkin innoissaan muuttamassa lähelle koulua ja kaikkia kavereita. Perheessä on syksyllä jo kaksi koululaista ja arki helpottuu kuskailujen osalta huomattavasti.

Tulevassa kodissa tehdään onneksi vain pientä pintaremonttia. Maalataan seinät ja vaihdetaan lattia. Keittö ja kylpyhuoneet on juuri remontoitu, ei ehkä täysin miten itse olisi tehnyt, mutta perus siistit. Mahtavaa kun mitään isoa ei nyt tarvitse tehdä!

Lattia on tilattu ja maalit pitää hakea vielä ennen vappua. Koko alakerrasta vaihdetaan valkoiset pois ja tilalle seinät saavat sävyn, mutta jokin hillitty ja rauhallinen.

Yläkerran makuuhuoneisiin lapset ovat saaneet antaa mielipiteitään, joista vielä keskustellaan. Ceci toivoi aluksi omaan huoneeseen Aloeveran vihreää, mutta on nyt kääntymässä johonkin sinisen sävyistä. Iso tyttö, jolle prinsessa jutut ja pinkki on jo mennyttä aikaa.

Lion ensimmäinen valinta poikien huoneeseen oli tikkurilan Tomaatti. Aivan mahtava mielipide tämäkin, mutta maman mielestä saattaisi olla räväkkä.. Punainen on selkeästi hänen lempivärinsä nyt ja myös eilisten kaverisynttäreiden kakku oli toiveissa olla punainen.

Kakusta nyt ei ihan EPSin punainen tullut, mutta hyvä yritys 🙈

Isommilla lapsilla on ikä-eroa tasan kaksi vuotta ja kaksi viikkoa. Tänä vuonna järjestettiinkin ensimmäistä kertaa heille omat synttärit eikä yhteiset. Yhteissynttäreitä on pidetty monessa paikassa mm.Gymillä, Hop Lopissa ja Tempputemmellyksessä. Lion kaverisynttärit järjestettiin tänä vuonna meidän omissa SUHKin tiloissa ja hyödynnettiin uutta toiminnallista salia sporttailuun. Koristelussa, ohjelman suunnittelussa ja siivoamisessa oli kyllä hommaa, mutta huomattavasti edullisempi ratkaisu. Pojat suorittivat Sportfysio-passit joissa oli viisi erilaista pistettä ja pelasivat lopuksi, mitäs muuta kuin fudista. Ja kivaa oli, mikä on tietysti pääasia 😊

Nyt hyvällä omalla tunnolla pakkaamaan, koska ulkona ei ole tietoakaan eilisestä +20 asteen lämpötilasta!

Aurinkoista tulevaa vappuviikkoa ☀️

Terhi 🥳

Sporttailu lasten kanssa

Mitä kaikkea voi harrastaa, jos kotona on pieniä lapsia? Ja ennen kaikkea pohdinnassa on nyt yhteinen tekeminen!

Pt asiakkaiden kanssa keskustellaan usein ajankäytöllisistä haasteista ja mietitään ratkaisuja arki-aktiivisuuden lisäämiseen, asioihin joita voi tehdä perheen kanssa yhdessä.

Lapsen ikä tietysti vaikuttaa siihen, mitä kaikkea yhdessä voi tehdä. Itsellä vanhin lapsista täyttää pian 9-vuotta, joten raskausaika mukaan luettuna olen kärjistetysti kymmenen vuotta sitten voinut liikkua viimeksi ajattematta muita. Olen maksanut vuosia salikortteja, joissa on ollut mahdollisuus lapsiparkkiin. Todellisuus on usein kuitenkin ollut se etten vie enää hoitopäivän jälkeen heitä uudelleen hoitoon jotta pääsisin itse treenaamaan, vaan mieluummin teemme jotain yhdessä. Lapsiarjessa päivät ja voimavarat toki vaihtelevat, mutta mielestäni liikkua voi silti ja usein se antaa jopa lisää hyvää mieltä ja niitä voimia jaksaa arjessa.

Kymmeneen vuoteen mahtuu liikkumisen suhteen myös mokia, joiden välttämisestä yritän nyt työssäni äideille kertoa. Eli liikkumiseen vaikuttaa lapsen iän lisäksi raskaus tai synnytyksestä kulunut aika.

IMG_1161

Me ollaan yhdistetty perheen ulkoilu pienenkin vauvan kanssa esim. sopimalla treffit sopivan matkan päässä olevalle urheilukentälle, niin että muu perhe menee  autolla edeltä ja minä vauvan ja vaunujen kanssa reippaillen perässä. Urheilukentillä kaikilla on tilaa kuluttaa energiaa vapaasti. Meillä toki kaikki lapset ovat syntyneet kesää vasten, jolloin imetys on onnistunut missä tahansa säästä riippumatta.

Uimahallit ovat talviaikaan loistavia yhdessä tekemiselle ja ainakin Espoossa kaupunki järjestää myös Perhetöpinöitä!

Olen ollut valmistunut fysioterapeutti saadessani kaikki lapset ja silti en ole aikoinaan tiennyt synnytyksestä palautumisesta mitään. Nykyään, erikoistumisen jälkeen tekisin monta asiaa toisin. Liian aikaisin juoksemaan lähteminen on yksi isoimmista mokista! Juoksu oli itselle henkireikä ja lenkille oli muka päästävä. Nyt ei pitäisi edes ääneen sanoa, mutta olen juossut puolimaratonin neljä kuukautta synnytyksen jälkeen ja täyden maratonin vain noin kuukausi pitkälle edenneen keskenmenon jälkeen. Ei näin! ❗️❗️❗️

Relaksiini hormoni vaikuttaa raskaus- ja imetysaikana kudoksissa rakenteita löysyttävästi ja poistuu kehosta vasta kolme kuukautta imetyksen loppumisen jälkeen. Juoksun hyppivässä liikkeessä paine lantionpohjan kudoksille moninkertaistuu esim. kävelyyn verrattuna ja saattaa aiheuttaa pysyviä vaurioita. Malttia siis palautumiseen ja tarkkuutta lajivalintaan.

Ensimmäisiä hyviä lajeja synnytyksen jälkeen on vaunulenkkeily ja sauvakävely. Molemmissa kannattaa kiinnittää huomiota tekniikkaan. Portaita voi lähteä turvallisesti kiipeämään melko nopeastikin ja sykettä saa nostettua reippaalla kävelyllä ylämäkeen ja ottamalla pakarat kunnolla käyttöön. Ei hyppivää liikettä, mutta hyvää peruskunnon rakentamista 👍🏼

IMG_6087

IMG_1235 (1)Kantamisessakaan ei saisi tuntua paineen tunnetta lantionpohjassa. Itse olen käyttänyt kaikkien kanssa paljon sekä kantoreppua, että liinaa.

Viime talvena rinteeseen pääsi jo kaikkien kolmen lapsen kanssa. Teemme paljon myös kotiharkkaa jossa vanhemmat ovat aktiivisesti mukana.Lasten kasvaessa on voinut alkaa hyödyntämään heidän omia harkka-aikojaan jotka on pikkuhiljaa kasvaneet niin määrällisesti kuin ajallisestikin.

Erilaiset treenivälineet kotona houkuttelevat lapsiakin kokeilemaan niitä tietysti alkuun, mutta usein muutaman kerran jälkeen pilatesrullaa tai nystyräpalloa saa alkaa käyttämään jo rauhassa.

Kaipaan toki myös omaa aikaa ja liikuntaa ilman lapsia, mutta aktiivinen liikkuminen yhdessä lasten kanssa antaa hyvän esimerkin heille ja aktivoi varmasti liikunnalliseen elämäntapaan.

Isompien lasten ensisijainen harrastus sattuu olemaan voimistelu ja jalkapallo, mutta heillä on täysi vapaus valita kaksi kertaa vuodessa mitä haluavat harrastaa. Kauden vaihtuessa voi siis itse päättää haluaako harrastusta jatkaa vai vaihtaa johonkin toiseen, mutta sitoutumista omaan päätökseen opetetaan myös sillä ettei mieli voi muuttua jokatoinen viikko.

Mitä kaikkea kivaa te keksitte lasten kanssa?

Sunnuntai

Tänään heräsin hiljaisuuteen. Join tunnin aamukahvia ja katselin auringon nousua. Ikkunan läpi näyttää kauniilta, mutta on luvattu ilmeisen kirpsakkaa pakkasta.

3f482a61-801d-4980-b773-6538765d4d09

Jostain syystä tuntuu, että Michellen kirjalla saattaisi olla jotain annettavaa..

7337d816-e35f-4534-a62c-931e8b1c3cb1

58dbbbf0-e562-42c2-8f23-4444116a5779

Lapset on olleet yökylässä, joten rauhallinen tunnelma jatkuu ainakin vielä hetken. Taidan lukea kirjaa, tehdä lumityöt ja jos oikein kovasti toivoo, niin pääsisi ehkä pulahtamaan vielä avantoon 💦 Siitä lähtisi mun akkujen lataus tulevaan viikkoon.

Kirpsakkaa sunnuntaita! Meillä se on nykyään viikon ainut harrastusvapaa päivä, joten yritetään rentoutua ✨

Tänään

On vuoden viimeinen päivä ja päivitys.

En ajatellut tehdä uuden vuoden lupauksia. Niillä tuntuu olevan vähiten merkitystä juuri nyt.

Olen kirjoittanut blogia enemmän tai vähemmän kohta yhdeksän vuotta. Avannut meidän perheen elämää varmaan välillä liikaakin.

Kirjoittaminen on aina ollut terapeuttista itselleni, mutta vain jos tunteistaan on rehellinen. Viime aikoina olen kirjoittanut vähemmän. On ollut haastavaa yhdistää työminä ja oikea minä. Yrittäjänä toimiminen vaatii itsensä tuomista esiin, jotta asiakkaat voivat löytää luoksesi. Siksi blogin kirjoittaminen sujuu niiltä osin kuin se liittyy työhön. Oikea minä on jäänyt sivuun, koska kaikesta vaikeasta ei kuulu kirjoittaa.

Tiedättekö miten ihminen toimii kun tapahtuu jotain odottamatonta? Heräät huomaamaan että kaikki on toisin kuin olisit ikinä voinut kuvitella. Minulle kävi niin ja aloitin töistä. Tein ensimmäiseksi kaikki kesken olevat työasiat koneella. Sitten tein kymmenen tunnin työpäivän ja selvisin siitäkin. Ja mitä tapahtuu täällä, sosiaalisen median kanavissa.. Päivität edelleen instagram kuvia, facebook juttuja ja blogia. Aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tavallaan teet sen tahtomattasi, mutta silti tietoisesti kaikki päivitykset ovat vain positiivisia. Miksi?

Näiden blogivuosien aikana olen kuullut kuinka meillä perheenä kaikki on niin hyvin. Lapset on terveitä ja ihania. Kiitos siitä, että ovat! On toimiva yritys ja ihana koti. Kiitos niistäkin! Varmasti jokainen tietää, että kaikki ulospäin ihanalta näyttävät asiat eivät ole niin aina. Arjen haasteita riittää vaikka ne eivät aina ulospäin näkyisi. Kyllä meilläkin on kotona uhmaa ja raivareita. On pettymyksiä ja niistä selviytymistä. On pieleen menneitä työasioita ja ihmisiä jotka toivovat syystä tai toisesta pahaa. Miksi niiden aisioiden jakaminen on vaikeaa? Ehkä kaikki tuntuu turhalta valitukselta. Ketä kiinnostaa toisten murheet?

Tämän päivityksen tarkoitus on sanoa, että minä 34-vuotias oman uran luonut kolmen lapsen äiti olen mokannut. Mokannut niin, että on vaikea saada happea, vaikea hengittää. Olen loukannut itselleni tärkeitä ihmisiä ja pyytänyt heiltä anteeksi. Kaikki asiat joista olet nauttinut tai pitänyt tärkeänä tuntuvat tällä hetkellä mahdottomilta. Elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut ja sekin on elämää. Kukaan ei tiedä mitä huominen tai edes tämä päivä tuo tullessaan, hyvässä tai pahassa.

Joskus kun elämä pysäyttää huomaa myös monta asiaa joita ei ole tullut ajatelleeksi. Ystävistä huomaa sen onko heitä vai ei. Erityisesti haluan kiittää niitä jotka ovat olleet luottamuksen arvoisia.

Enemmän kuin mitään muuta toivon tulevalta vuodelta aitoutta ja rehellisyyttä. Toivon että voisin ehkä  vielä joku päivä nauttia niistä itselle tärkeistä asioista.

Välillä on hyvä pysähtyä katsomaan merelle ja tehdä itselleen selväksi mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Onnea ja iloa teidän tulevaan vuoteen 2019!