Muutto lähenee

Ensi viikolla saadaan avaimet ja muutto alkaa konkretisoitumaan. Tällä kertaa kaikki tapahtuu lasten ehdoilla ja he ovatkin innoissaan muuttamassa lähelle koulua ja kaikkia kavereita. Perheessä on syksyllä jo kaksi koululaista ja arki helpottuu kuskailujen osalta huomattavasti.

Tulevassa kodissa tehdään onneksi vain pientä pintaremonttia. Maalataan seinät ja vaihdetaan lattia. Keittö ja kylpyhuoneet on juuri remontoitu, ei ehkä täysin miten itse olisi tehnyt, mutta perus siistit. Mahtavaa kun mitään isoa ei nyt tarvitse tehdä!

Lattia on tilattu ja maalit pitää hakea vielä ennen vappua. Koko alakerrasta vaihdetaan valkoiset pois ja tilalle seinät saavat sävyn, mutta jokin hillitty ja rauhallinen.

Yläkerran makuuhuoneisiin lapset ovat saaneet antaa mielipiteitään, joista vielä keskustellaan. Ceci toivoi aluksi omaan huoneeseen Aloeveran vihreää, mutta on nyt kääntymässä johonkin sinisen sävyistä. Iso tyttö, jolle prinsessa jutut ja pinkki on jo mennyttä aikaa.

Lion ensimmäinen valinta poikien huoneeseen oli tikkurilan Tomaatti. Aivan mahtava mielipide tämäkin, mutta maman mielestä saattaisi olla räväkkä.. Punainen on selkeästi hänen lempivärinsä nyt ja myös eilisten kaverisynttäreiden kakku oli toiveissa olla punainen.

Kakusta nyt ei ihan EPSin punainen tullut, mutta hyvä yritys 🙈

Isommilla lapsilla on ikä-eroa tasan kaksi vuotta ja kaksi viikkoa. Tänä vuonna järjestettiinkin ensimmäistä kertaa heille omat synttärit eikä yhteiset. Yhteissynttäreitä on pidetty monessa paikassa mm.Gymillä, Hop Lopissa ja Tempputemmellyksessä. Lion kaverisynttärit järjestettiin tänä vuonna meidän omissa SUHKin tiloissa ja hyödynnettiin uutta toiminnallista salia sporttailuun. Koristelussa, ohjelman suunnittelussa ja siivoamisessa oli kyllä hommaa, mutta huomattavasti edullisempi ratkaisu. Pojat suorittivat Sportfysio-passit joissa oli viisi erilaista pistettä ja pelasivat lopuksi, mitäs muuta kuin fudista. Ja kivaa oli, mikä on tietysti pääasia 😊

Nyt hyvällä omalla tunnolla pakkaamaan, koska ulkona ei ole tietoakaan eilisestä +20 asteen lämpötilasta!

Aurinkoista tulevaa vappuviikkoa ☀️

Terhi 🥳

Sporttailu lasten kanssa

Mitä kaikkea voi harrastaa, jos kotona on pieniä lapsia? Ja ennen kaikkea pohdinnassa on nyt yhteinen tekeminen!

Pt asiakkaiden kanssa keskustellaan usein ajankäytöllisistä haasteista ja mietitään ratkaisuja arki-aktiivisuuden lisäämiseen, asioihin joita voi tehdä perheen kanssa yhdessä.

Lapsen ikä tietysti vaikuttaa siihen, mitä kaikkea yhdessä voi tehdä. Itsellä vanhin lapsista täyttää pian 9-vuotta, joten raskausaika mukaan luettuna olen kärjistetysti kymmenen vuotta sitten voinut liikkua viimeksi ajattematta muita. Olen maksanut vuosia salikortteja, joissa on ollut mahdollisuus lapsiparkkiin. Todellisuus on usein kuitenkin ollut se etten vie enää hoitopäivän jälkeen heitä uudelleen hoitoon jotta pääsisin itse treenaamaan, vaan mieluummin teemme jotain yhdessä. Lapsiarjessa päivät ja voimavarat toki vaihtelevat, mutta mielestäni liikkua voi silti ja usein se antaa jopa lisää hyvää mieltä ja niitä voimia jaksaa arjessa.

Kymmeneen vuoteen mahtuu liikkumisen suhteen myös mokia, joiden välttämisestä yritän nyt työssäni äideille kertoa. Eli liikkumiseen vaikuttaa lapsen iän lisäksi raskaus tai synnytyksestä kulunut aika.

IMG_1161

Me ollaan yhdistetty perheen ulkoilu pienenkin vauvan kanssa esim. sopimalla treffit sopivan matkan päässä olevalle urheilukentälle, niin että muu perhe menee  autolla edeltä ja minä vauvan ja vaunujen kanssa reippaillen perässä. Urheilukentillä kaikilla on tilaa kuluttaa energiaa vapaasti. Meillä toki kaikki lapset ovat syntyneet kesää vasten, jolloin imetys on onnistunut missä tahansa säästä riippumatta.

Uimahallit ovat talviaikaan loistavia yhdessä tekemiselle ja ainakin Espoossa kaupunki järjestää myös Perhetöpinöitä!

Olen ollut valmistunut fysioterapeutti saadessani kaikki lapset ja silti en ole aikoinaan tiennyt synnytyksestä palautumisesta mitään. Nykyään, erikoistumisen jälkeen tekisin monta asiaa toisin. Liian aikaisin juoksemaan lähteminen on yksi isoimmista mokista! Juoksu oli itselle henkireikä ja lenkille oli muka päästävä. Nyt ei pitäisi edes ääneen sanoa, mutta olen juossut puolimaratonin neljä kuukautta synnytyksen jälkeen ja täyden maratonin vain noin kuukausi pitkälle edenneen keskenmenon jälkeen. Ei näin! ❗️❗️❗️

Relaksiini hormoni vaikuttaa raskaus- ja imetysaikana kudoksissa rakenteita löysyttävästi ja poistuu kehosta vasta kolme kuukautta imetyksen loppumisen jälkeen. Juoksun hyppivässä liikkeessä paine lantionpohjan kudoksille moninkertaistuu esim. kävelyyn verrattuna ja saattaa aiheuttaa pysyviä vaurioita. Malttia siis palautumiseen ja tarkkuutta lajivalintaan.

Ensimmäisiä hyviä lajeja synnytyksen jälkeen on vaunulenkkeily ja sauvakävely. Molemmissa kannattaa kiinnittää huomiota tekniikkaan. Portaita voi lähteä turvallisesti kiipeämään melko nopeastikin ja sykettä saa nostettua reippaalla kävelyllä ylämäkeen ja ottamalla pakarat kunnolla käyttöön. Ei hyppivää liikettä, mutta hyvää peruskunnon rakentamista 👍🏼

IMG_6087

IMG_1235 (1)Kantamisessakaan ei saisi tuntua paineen tunnetta lantionpohjassa. Itse olen käyttänyt kaikkien kanssa paljon sekä kantoreppua, että liinaa.

Viime talvena rinteeseen pääsi jo kaikkien kolmen lapsen kanssa. Teemme paljon myös kotiharkkaa jossa vanhemmat ovat aktiivisesti mukana.Lasten kasvaessa on voinut alkaa hyödyntämään heidän omia harkka-aikojaan jotka on pikkuhiljaa kasvaneet niin määrällisesti kuin ajallisestikin.

Erilaiset treenivälineet kotona houkuttelevat lapsiakin kokeilemaan niitä tietysti alkuun, mutta usein muutaman kerran jälkeen pilatesrullaa tai nystyräpalloa saa alkaa käyttämään jo rauhassa.

Kaipaan toki myös omaa aikaa ja liikuntaa ilman lapsia, mutta aktiivinen liikkuminen yhdessä lasten kanssa antaa hyvän esimerkin heille ja aktivoi varmasti liikunnalliseen elämäntapaan.

Isompien lasten ensisijainen harrastus sattuu olemaan voimistelu ja jalkapallo, mutta heillä on täysi vapaus valita kaksi kertaa vuodessa mitä haluavat harrastaa. Kauden vaihtuessa voi siis itse päättää haluaako harrastusta jatkaa vai vaihtaa johonkin toiseen, mutta sitoutumista omaan päätökseen opetetaan myös sillä ettei mieli voi muuttua jokatoinen viikko.

Mitä kaikkea kivaa te keksitte lasten kanssa?

Sunnuntai

Tänään heräsin hiljaisuuteen. Join tunnin aamukahvia ja katselin auringon nousua. Ikkunan läpi näyttää kauniilta, mutta on luvattu ilmeisen kirpsakkaa pakkasta.

3f482a61-801d-4980-b773-6538765d4d09

Jostain syystä tuntuu, että Michellen kirjalla saattaisi olla jotain annettavaa..

7337d816-e35f-4534-a62c-931e8b1c3cb1

58dbbbf0-e562-42c2-8f23-4444116a5779

Lapset on olleet yökylässä, joten rauhallinen tunnelma jatkuu ainakin vielä hetken. Taidan lukea kirjaa, tehdä lumityöt ja jos oikein kovasti toivoo, niin pääsisi ehkä pulahtamaan vielä avantoon 💦 Siitä lähtisi mun akkujen lataus tulevaan viikkoon.

Kirpsakkaa sunnuntaita! Meillä se on nykyään viikon ainut harrastusvapaa päivä, joten yritetään rentoutua ✨

Tänään

On vuoden viimeinen päivä ja päivitys.

En ajatellut tehdä uuden vuoden lupauksia. Niillä tuntuu olevan vähiten merkitystä juuri nyt.

Olen kirjoittanut blogia enemmän tai vähemmän kohta yhdeksän vuotta. Avannut meidän perheen elämää varmaan välillä liikaakin.

Kirjoittaminen on aina ollut terapeuttista itselleni, mutta vain jos tunteistaan on rehellinen. Viime aikoina olen kirjoittanut vähemmän. On ollut haastavaa yhdistää työminä ja oikea minä. Yrittäjänä toimiminen vaatii itsensä tuomista esiin, jotta asiakkaat voivat löytää luoksesi. Siksi blogin kirjoittaminen sujuu niiltä osin kuin se liittyy työhön. Oikea minä on jäänyt sivuun, koska kaikesta vaikeasta ei kuulu kirjoittaa.

Tiedättekö miten ihminen toimii kun tapahtuu jotain odottamatonta? Heräät huomaamaan että kaikki on toisin kuin olisit ikinä voinut kuvitella. Minulle kävi niin ja aloitin töistä. Tein ensimmäiseksi kaikki kesken olevat työasiat koneella. Sitten tein kymmenen tunnin työpäivän ja selvisin siitäkin. Ja mitä tapahtuu täällä, sosiaalisen median kanavissa.. Päivität edelleen instagram kuvia, facebook juttuja ja blogia. Aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tavallaan teet sen tahtomattasi, mutta silti tietoisesti kaikki päivitykset ovat vain positiivisia. Miksi?

Näiden blogivuosien aikana olen kuullut kuinka meillä perheenä kaikki on niin hyvin. Lapset on terveitä ja ihania. Kiitos siitä, että ovat! On toimiva yritys ja ihana koti. Kiitos niistäkin! Varmasti jokainen tietää, että kaikki ulospäin ihanalta näyttävät asiat eivät ole niin aina. Arjen haasteita riittää vaikka ne eivät aina ulospäin näkyisi. Kyllä meilläkin on kotona uhmaa ja raivareita. On pettymyksiä ja niistä selviytymistä. On pieleen menneitä työasioita ja ihmisiä jotka toivovat syystä tai toisesta pahaa. Miksi niiden aisioiden jakaminen on vaikeaa? Ehkä kaikki tuntuu turhalta valitukselta. Ketä kiinnostaa toisten murheet?

Tämän päivityksen tarkoitus on sanoa, että minä 34-vuotias oman uran luonut kolmen lapsen äiti olen mokannut. Mokannut niin, että on vaikea saada happea, vaikea hengittää. Olen loukannut itselleni tärkeitä ihmisiä ja pyytänyt heiltä anteeksi. Kaikki asiat joista olet nauttinut tai pitänyt tärkeänä tuntuvat tällä hetkellä mahdottomilta. Elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut ja sekin on elämää. Kukaan ei tiedä mitä huominen tai edes tämä päivä tuo tullessaan, hyvässä tai pahassa.

Joskus kun elämä pysäyttää huomaa myös monta asiaa joita ei ole tullut ajatelleeksi. Ystävistä huomaa sen onko heitä vai ei. Erityisesti haluan kiittää niitä jotka ovat olleet luottamuksen arvoisia.

Enemmän kuin mitään muuta toivon tulevalta vuodelta aitoutta ja rehellisyyttä. Toivon että voisin ehkä  vielä joku päivä nauttia niistä itselle tärkeistä asioista.

Välillä on hyvä pysähtyä katsomaan merelle ja tehdä itselleen selväksi mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Onnea ja iloa teidän tulevaan vuoteen 2019!