Jos vuonna 2009 olisi ollut Instagram. . .

Siivoiltiin viikonloppuna varastoa ja kätköistä löytyi vanha kovalevy täynnä kuvia menneiltä vuosilta.

Seassa oli paljon ihania muistoja, mutta myös niitä vähemmän ihania. Osa kuvista lähinnä vahvisti niitä tunteita, joita muistan kokeneeni raskausajoilta. Ajat jolloin odotin lapsia eivät ole olleet itselleni mitenkään hehkua tai nautinnollista aikaa. Haavat niiltä ajoilta ovat edelleen melko syviä ja vanhat kuvat selkeyttävät myös sitä miksi on näin.

Jorvi 3.5.2010
Keskimmäisen odotus ja työasioissa Jorvin lastenosastolla vuonna 2012.

Raskaus muuttaa kehoa, mikä pitää kyllä paikkansa, mutta kuinka paljon? Kun katsoo kuvaa itsestä viimeisillään raskaana tai imetys aikana en näe sitä Terhiä joka koen olevani. Mietin voiko aikuinen, omat elämäntapansa valitseva ihminen voida noin huonosti? Olen pohtinut paljon mitä tapahtui ensimmäisen raskaustestin jälkeen? Tuliko silloin heti alkuraskauden pahoinvointi? Estikö väsymys liikkumisen? Vai ajattelinko raskauden oikeuttavan kaikkeen, herkutteluun, liikkumattomuuteen jne.

Tein ensimmäisen raskauden aikana pitkiä jopa 10h hierontapäiviä yrittäjänä jotta saisin nostettua viimeisen puolen vuoden YEL työtulon mahdollisimman hyväksi ennen äitiysloman alkua. Tämä varmasti osaltaan vaikutti väsymykseen ja siihen, että kaiken muun ajan halusin vain syödä mehujäätä ja nukkua. Jäin varhennetulle vanhempain vapaalle ennemminkin työn fyysisyyden vuoksi kuin sen vuoksi, etten olisi pystynyt hieromaan.

En löydä yhtä vastausta siihen, miksi en kokenut olevani minä. Ulkonäkö on itselleni yksi merkittävä asia, kun peilistä katsoo joku aivan toinen ihminen, se vaikuttaa koko minuuteen. Menneitä vuosia ei saa takaisin, mutta nykyisessä työssäni ja kaikella sillä tiedolla mitä itse olen tuosta hetkestä eteenpäin oppinut koen voivani antaa äideille valtavasti apua ja tukea.

Vuonna 2016.

Kun nainen tulee raskaaksi tai kun hänestä tulee äiti, ei tarkoita sitä että pitäisi elää elämäänsä vain toisille tai toisten tarpeille ja unohtaa itsensä. Suomessa on totuttu pitkiin äitiyslomiin ja urasuuntautuneiden äitien nopeasta töihin paluusta puhutaan vähän. On ilahduttava nähdä kuinka tänä päivänä pääministeri Sanna Marin voi laittaa instagram kuvia pikkuisesta Emmasta ja kuinka Opetusministeri Li Andersson voi istua hallituksessa ja odottaa vauvaa! Itselleni työssä olo antaa valtavasti henkisiä voimavaroja ja sellaista onnistumisen tunnetta jota hiekkalaatikon reunalla oli vaikea löytää. En ollut kolmea vuotta kotona, koska se vain ei ollut mun juttu ja jokaisen naisen Suomessa pitäisi saada itse päättää mikä aika on hyvä palata töihin tai lopettaa imetys.

Naisella on myös oma seksuaalisuutensa, usein se tuntuu unohtuvan, työnnetään syrjään raskaustestin plussan jälkeen tai viimeistään imetys aikana keskitytään lähinnä vauvaan.

Vastaanotolla hakevat paljon apua erilaisissa tilanteissa olevat äidit, mutta monella tunne on sama kuin itselläni joskus. Kuka on tuo peilistä katsova väsynyt ja itsensä kadottanut tyyppi? Voin kertoa, I feel you! Jos instagram muistuttaisi näillä vanhoilla kuvilla, joista lapsetkaan eivät tunnistaneet minua, poistaisin varmasti koko tilin!

Kirkkonummella vuonna 2020.

Muistan niin vahvasti oman huonon oloni, että vaikka vanhoja kuvia tekee pahaa katsoa, uskon nykyisen minäni kestävän tämän. Tässä tekstissä on samalla myös yksi syy siihen, miksi nykyinen työ ja SUHK Mama on itselleni sydämen asia ❤️

Terhi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s