SUHK Mama on liikuttanut raskaana olevia ja synnyttäneitä äitiyspilateskursseilla Espoossa jo vuodesta 2018, ja nykyään järjestämme lisäksi kaikille avoimia pilateksen alkeis- ja keskitason kursseja. Suomen pilatesyhdistys ry viettää tänä vuonna 20-vuotisjuhlavuotta, ja myös me haluamme olla mukana nostamassa lajin näkyvyyttä! Pilates on alunperin saksalaissyntyisen Joseph Pilateksen (1883-1967) luoma kehonhallintamenetelmä, jonka pääasiallisena tavoitteena on parantaa kehon…
Category: Life
Kohti kesälaitumia ☀️
Yritin jo toissa viikolla höpötellä stooriin omia fiiliksiä loman lähestymisestä. Silloin tuo ei onnistunut ja päädyin lopulta kertomaan loman alkamis tunnelmia ja ajatuksia tätä kautta. Toissa viikko oli siis melkoisen vaiheikas. Olin onnistunut ajamaan itseni töissä tilanteeseen, josta selvittyäni fyysisesti käytännössä tuntui siltä että kohta oksennan. Tämä johtui eniten jännityksestä ja kun selvisin epämukavuus alueeltani…
Yrittäjyys ja raha
Minua pyydettiin kirjoittamaan lyhyt instagram teksti yrittäjyydestä sivustolle @naisetpuhuurahasta. Siispä samalla aiheella jatkoin pohdintojani täällä. Olen ollut yrittäjä kohta kuusitoista vuotta. Suomenkielessä sana yrittäjä kuulostaa mielestäni jo lähtökohtaisesti epäonnistujalta. Samaan tulokseen päätyi meidän keskimmäinen lapsista tänään päivällispöydässä, kun yrittivät vanhimman kanssa hahmottaa mitä sana yrittäjä tarkoittaa. Kuulemma jotain ”Kun yrität ja yrität koskea tohon lamppuun…
Olo kevenee syömällä!
Tammikuussa ollaan ja ihmiset tekevät kilpaa ryhtiliikkeitä ruokavalion ja treenin suhteen. Kaikenlaiset lakot ja kiellot ruokavaliossa ei ole hyviä juttuja edes näin tammikuussa. Kannatan ennemmin hyvien asioiden lisäämistä, jota kautta huonot yleensä automaattisesti vähenevät. Ajatukset on huomattavasti mukavampi pitää positiivisissa asioissa, kun pohtia koko päivän suklaariviä jota ei nyt saa mennä vahingossakaan syömään! Jos siis…
Vuosi 2020
Samalla kun vähitellen jo suunnittelen joulusuklaan syönnin vähentämistä, poistelin satoja turhia kuvia ja videoita puhelimesta. Samaa tyhjennysoperaatiota odottaa myös tietokone, kaapit ja mieli. Minulla on ollut tapana kerätä menneestä vuodesta yhdeksän kuvaa jotka kasaavat vuoden yhteen. Tästä vuodesta varmasti kaikilla päällimmäisenä mieleen jää yksi ylitse muiden, korona. Korona oli jotain mitä pahimmissakaan skenaarioissa ei ollut…
Kuukautiset ja treeni
Nuorena en juuri seurannut kuukautiskiertoa ja niitäkin hetkiä on ollut kun ei ollut mitä seurata. Vielä parin ensimmäisen lapsen syntymäkään ei juuri herättänyt mielenkiintoa kuukautisia kohtaan. Myöhemmin olen oppinut, kuinka paljon elämää helpottaa jos oman kiertonsa naisena tuntee ja tietää. Kuukautiset alkavat useimmilla noin 12-13-vuotiaana, mutta osalla jo noin 10-vuoden iässä. Keskimääräinen kierto on 28…
Jos vuonna 2009 olisi ollut Instagram. . .
Siivoiltiin viikonloppuna varastoa ja kätköistä löytyi vanha kovalevy täynnä kuvia menneiltä vuosilta. Seassa oli paljon ihania muistoja, mutta myös niitä vähemmän ihania. Osa kuvista lähinnä vahvisti niitä tunteita, joita muistan kokeneeni raskausajoilta. Ajat jolloin odotin lapsia eivät ole olleet itselleni mitenkään hehkua tai nautinnollista aikaa. Haavat niiltä ajoilta ovat edelleen melko syviä ja vanhat kuvat…
Arjen kuormitus
Aamulenkillä oli tänään synkkää, jopa sateista tai vähintään jotain meriusvaa leijaili taivaalla. Mihin hävisi aurinkoinen ja lämmin, jopa helteinen viikonloppu jota luvattiin!? Juoksu ei kulkenut ja jalat tuntui raskailta. En tiedä johtuuko uuden treeniohjelman aloituksesta vai mistä? Lenkin aikana päätin taas kerran järjestää itseni hyvälle fyssarille kehonhuoltoon asap! Vaihdoin spotifyn biisilistaakin monta kertaa lenkin aikana,…
Kuka olen?
”Jotta jokainen nainen tuntisi olonsa hyväksi omassa kehossaan läpi elämän” -SUHK Mama Olen Terhi, Äitiys- ja lantionpohjan fysioterapeutti, Somatic Pilates -ohjaaja, FAF personal trainer ja opiskelen parhaillaan joogaopettajaksi. Huomaan olevani siinä pisteessä, että sähköpostin allekirjoitus ehkä jo vähän hävettää pituutensa johdosta 😅 Toisaalta se kertoo siitä, että pidän uuden oppimisesta ja opiskelusta. Aina kun pohdin…
Se näkyy naamasta, vai näkyykö?
Kaikki meistä varmasti jo tietää, että totuus ei näy ulospäin ihmisestä seuraamalla hänen insta tiliään tai lukemalla blogiaan. Sain viime viikolla palautetta “Harva pitää noin monet langat käsissään ja saa sen ulospäin näyttämään noin helpolta, vaikka sitä se ei varmasti ole. :)” Itsestä taas tuntuu, että vain valitan kiirettä ja ajan puutetta 🤦🏼♀️ Instagramissakin on…
