Sunnuntain keli oli tänään juuri sopiva lenkkeilyyn.
Juoksin ja juoksin. Kymmenen kilsan kohdalla nappasin kuvan mittarista joka näytti ihan ok 5,16 vauhtia. Lenkkarit tuntui jalan alla pitävän hyvin ja vaatettakin oli juuri sopivasti, annoin mennä. Jossain vaiheessa vähän jopa eksyin ja kun löysin takaisin isolle tielle seisoskelua tuli jonkin verran liikennevaloissa.
Oli vapauttavaa juosta niin paljon kuin jaloista lähti ilman määränpäätä. Lopuksi oli pakko juosta vielä vähän kodin ohi, että sain puolimaratonin täyteen. Ihan vain aikavertailun vuoksi. Lokakuussa juostu Munchenin puolimaraton 21,44km aika oli 1,53. Nyt juoksin 21,27km aikaan 1,57.
Pikkupakkanen vs. 20 asteen kesäkeli.
Instagramissakin jo avauduin nastalenkkareista vähän. Oikein kovasti niistä olen tänä talvena himoinnut. Nyt taas huomasin, että viime viikon liukkaus oli jo väistynyt ja mun normi kengillä pito oli oikein hyvä ja tie ei tuntunut liukkaalta. Muistan ajatelleeni useana talvena nastalenkkareiden hankkimista ja huomannut että vuodessa on muutama päivä jolloin itsekin jätän mieluummin lenkin väliin kuin lähden liukastelemaan. Siis muutama päivä. Ja nastalenkkarit kustantavat noin 100-200€. Olin siis viime viikon juoksematta kun liukkaus oli kova ja nyt otin matkassa takaisin.
Aika usein tuntuu, että liikunta ja urheilu menee väline hifistelyn puolelle. Ehkä itsekin hankin ne lenkkarit joskus =) Mutta en nyt tammikuussa kun kaikki rahat on täysin loppu jokatapauksessa. Lenkin aikana ehdin pohtia muutakin vaatetusta… Mun housut ja säärystimet on vähintään 15-vuotta vanhat. Takki oli viime kesänä ostettu kirppikseltä ja toimi hyvin, kun laittoi pari paitaa alle. Pipo oli pöllitty tyttäreltä =) Juoksukengät on tietty panostamisen arvoiset, mutta samat siis ovat toimineet itselläni joka vuosi kesät talvet. Kunhan muistaa vaihtaa siinä vaiheessa kun kilometrejä on kertynyt tarpeeksi!
Teknisistä vempaimista Garminin kello alkaa olla kolme vuotta vanha ja on ollut hankintana kallein, jos puhelinta ei lasketa. Puhelimen akku tosin vetelee varmaan viimeisiään, koska sammuu pienelläkin pakkasella heti kun sen ottaa pois taskusta. Kuulokkeiden kanssa olen taistellut tämän vuoden, ne oli tänään parin kympin nappiversiot. Ei oikein toimineet. En oikein osaa enää juosta ilman musiikkia, joten puhelimen sammumista on varjeltava. Tuleepahan juostua eikä räpsittyä maisemakuvia =)
Tänä viikonloppuna tuli kokkailtua kotikeittiössä keitto ruuat. Eilen tein elämäni ensimmäisen kalakeiton ja tänään sama tapahtui tomaattikeiton kanssa. Tomaattikeiton reseptissä houkutteli tuo hinta. Lapset laittoin jatkoon molemmat, joten ehkä alkuviikon menuu on pelastettu… Resepti ja monta muutakin vastaavaa löytyy googlesta.
Energistä arjen aloitusta kaikille!
Terhi