Treenivinkkejä ja kiirettä

Jälleen kerran tunnen piston sydämessä kun uusi viikko pyörähti käyntiin. Pitäisi olla enemmän kotona ja silti löydän itseni taas aamusta iltaan jostain muualta.

Alkuviikon olen lisäkoulutuksessa toiminnallisesta keskivartalosta eli käsiteltävänä mm. vatsalihasten erkauma, josta liikkuu muuten myös some maailmassa varsin villiä tietoa! Eli muistakaa lukea kriittisellä silmällä liikunta-alan ammattilaisten neuvoja aiheesta.

Eilen tulin yhdeksältä kotiin, kun vedin vielä pilates tunnit koulutuksen päälle. Nuorimmaista en ehtinyt nähdä hereillä ja taas mennään..

Uskon että koulutus inspiroi kirjoittamaan aiheesta hieman pidemmin myös tänne, joten kiitos kun seuraatte 🙏🏼

Omalla instagram-sivullani päivittyy tämän hetken kuulumiset kaikista nopeiten. Jos olet kiinnostunut pilateksesta tai äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiasta kannattaa ottaa seurantaan SUHK Maman InstagramSUHKin Instagram taas sisältää enemmän treenivikkejä ja asiaa lihashuollon puolelta.

Terhi ☀️

 

Sunnuntai

img_4234

Sunnuntain keli oli tänään juuri sopiva lenkkeilyyn.

Juoksin ja juoksin. Kymmenen kilsan kohdalla nappasin kuvan mittarista joka näytti ihan ok 5,16 vauhtia. Lenkkarit tuntui jalan alla pitävän hyvin ja vaatettakin oli juuri sopivasti, annoin mennä. Jossain vaiheessa vähän jopa eksyin ja kun löysin takaisin isolle tielle seisoskelua tuli jonkin verran liikennevaloissa.

Oli vapauttavaa juosta niin paljon kuin jaloista lähti ilman määränpäätä.  Lopuksi oli pakko juosta vielä vähän kodin ohi, että sain puolimaratonin täyteen. Ihan vain aikavertailun vuoksi. Lokakuussa juostu Munchenin puolimaraton 21,44km aika oli 1,53. Nyt juoksin 21,27km aikaan 1,57.

Pikkupakkanen vs. 20 asteen kesäkeli.

Instagramissakin jo avauduin nastalenkkareista vähän. Oikein kovasti niistä olen tänä talvena himoinnut. Nyt taas huomasin, että viime viikon liukkaus oli jo väistynyt ja mun normi kengillä pito oli oikein hyvä ja tie ei tuntunut liukkaalta. Muistan ajatelleeni useana talvena nastalenkkareiden hankkimista ja huomannut että vuodessa on muutama päivä jolloin itsekin jätän mieluummin lenkin väliin kuin lähden liukastelemaan. Siis muutama päivä. Ja nastalenkkarit kustantavat noin 100-200€. Olin siis viime viikon juoksematta kun liukkaus oli kova ja nyt otin matkassa takaisin.

img_4229

Aika usein tuntuu, että liikunta ja urheilu menee väline hifistelyn puolelle. Ehkä itsekin hankin ne lenkkarit joskus =) Mutta en nyt tammikuussa kun kaikki rahat on täysin loppu jokatapauksessa. Lenkin aikana ehdin pohtia muutakin vaatetusta… Mun housut ja säärystimet on vähintään 15-vuotta vanhat. Takki oli viime kesänä ostettu kirppikseltä ja toimi hyvin, kun laittoi pari paitaa alle. Pipo oli pöllitty tyttäreltä =) Juoksukengät on tietty panostamisen arvoiset, mutta samat siis ovat toimineet itselläni joka vuosi kesät talvet. Kunhan muistaa vaihtaa siinä vaiheessa kun kilometrejä on kertynyt tarpeeksi!

Teknisistä vempaimista Garminin kello alkaa olla kolme vuotta vanha ja on ollut hankintana kallein, jos puhelinta ei lasketa. Puhelimen akku tosin vetelee varmaan viimeisiään, koska sammuu pienelläkin pakkasella heti kun sen ottaa pois taskusta. Kuulokkeiden kanssa olen taistellut tämän vuoden, ne oli tänään parin kympin nappiversiot. Ei oikein toimineet. En oikein osaa enää juosta ilman musiikkia, joten puhelimen sammumista on varjeltava. Tuleepahan juostua eikä räpsittyä maisemakuvia =)

img_4230

Tänä viikonloppuna tuli kokkailtua kotikeittiössä keitto ruuat. Eilen tein elämäni ensimmäisen kalakeiton ja tänään sama tapahtui tomaattikeiton kanssa. Tomaattikeiton reseptissä houkutteli tuo hinta. Lapset laittoin jatkoon molemmat, joten ehkä alkuviikon menuu on pelastettu… Resepti ja monta muutakin vastaavaa löytyy googlesta.

img_4235img_4242

Energistä arjen aloitusta kaikille!

Terhi

Vuosi 2018

Tähän vuoteen tapahtumia mahtui hieman erilailla kuin viime vuonna äitiyslomalla ollessa.

Alkuvuodesta avasimme SUHKissa seitsemännen toimipisteen Kirkkonummelle. Samaan aikaan syntyi SUHK Mama Äitiysfysioterapiakeskus ja Pilates Studio, joka tarjoaa lantionpohjan fysioterapiaa myös kaikille naisille ei pelkästään raskaana oleville tai synnyttäneille.

Kesä oli mielettömän lämmin ja upea jo toukokuusta saakka. Pidin pilates tunteja Sup-laudalla Sarfvikin marinassa yhteistyössä vesiurheiluvälinevuokraamo JVdealin kanssa.

Ennen juhannusta lähdimme perheen kanssa viettämään kesälomaa Espanjaan ja isot lapset saivat kunnian toimia sormuspoikana ja morsiustyttönä ystävien häissä Torressa. Yrittäjinä olemme aina tavoitettavissa ja käytännössä aina töissä, joten maiseman vaihdos on usein ainut tapa lepuuttaa päätä työasioista edes hetkeksi. Nykyään sekin on haastavaa kun netti ja sähköposti seuraa puhelimessa meitä kaikkialle. Kuukausi Torressa oli myös lapsista parasta! Joka päivä sai uida niin paljon kuin halusi 💦

Suomen kesä vain jatkui kun tulimme takaisin ja kävimme vielä mummoloissa ja nauttimassa järvisuomen hiljaisuudesta.

Tänä vuonna juoksin kaksi puolimaratonia, toisen toukokuussa Helsingissä ja toisen Saksassa lokakuussa. Munchenin puolimaraton oli mahtava kokemus, vaikka omaa juoksua siellä ei päässyt väenpaljoudesta johtuen tekemään.

Marraskuussa saimme päätökseen yhden ison etapin henkilökohtaisessa elämässä ja lähdimme sen kunniaksi Dubaihin viikonlopuksi ilman lapsia. Näin ensimmäistä kertaa formulakisojen hälinän joka jo itsessään oli mahtava kokemus.

Joulukuuhun mahtui vielä ihana kunnia saada olla pienelle tytölle kummi 🌸 Avasimme myös oman toiminnallisen salin SUHK suomenojalle, jonka sisustamista pitäisi jatkaa heti tammikuussa.

Uutta vuotta vietetään huomenna ja sitä kohti mennään 🧚🏼‍♀️ Ensi vuonna kaksi lapsista on jo koululaisia!

Vuoden 2017 kuvat näyttivät tältä

Ihanaa tulevaa vuotta 2019 kaikille 💖

Synnytyksestä palautuminen

Olen ohjannut asiakkaita elämäntapamuutoksissa paljon. Äitiysfysioterapia puolella näen usein, kuinka tuoreita äitejä kiinnostaa lähinnä vatsalihasten erkauma ja tieto siitä milloin olisi sopiva hetki aloittaa liikunta. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta koen itselläni olevan paljon annettavaa myös näiden jälkeen.

Äitiys on ihana asia, mutta moni kokee synnytyksen jälkeen olevansa hukassa oman kehon kuvan kanssa. Lantionpohja ja vatsakapselin toiminta liittyy oleellisesti synnytyksestä palautumiseen, mutta niiden hyvällä toiminnalla yhdistettynä kovaankin urheiluun saadaan elämänlaatua parannettu myös pitkällä tähtäimellä. Aktiivisen äidin ei siis tarvitse jäädä ikuisuuksiin tekemään hengitys harjoituksia ja jalan ojennuksia.

Monelle oman rakkaan liikuntalajin pariin palaaminen on myös henkisesti tärkeä hengähdyshetki kodin ympyröistä. Tästä syystä olen suunnannut uuden personal trainer paketin tukemaan nimenomaan teidän kaikkien aktiivisesti liikkuvien äitien synnytyksestä palautumista yhdistäen kaiken osaamani tiedon yhteen pakettiin.

SUHK Mama -Synnytyksestä palautuminen

12 x personal trainer tapaaminen. (n.3kk)

Alkututkimus joko raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen.

Lantionpohjan ja vatsakapselin toiminta.

Kehonkoostumusmittauksen seuranta.

Koko kehon liikeanalyysi.

Ruokapäiväkirja-analyysi ja ravintoneuvonta.

Selkeät ja kuvalliset harjoitusohjeet, sekä kausisuunnitelma.

Jatkuva liikuntapäiväkirjan ja tavoitteiden seuranta.

Moniammatillisen tiimin konsultointi tarpeen mukaan.

Yhteensä 1364€ (alv 0%)

Maksuvälineenä käyvät myös Smartum ja Edenred liikuntasetelit.

Kysy rohkeasti lisää!

Terhi Antikainen,

Kolmen lapsen äiti

Lantionpohjan fysioterapeutti

Äitiysfysioterapiaan erik.

Somatic Pilates ohjaaja

FAF personal trainer

Urheiluhieroja, raskaushieronta

@suhkmama

terhi.antikainen(at)suhk.fi

http://www.suhkmama.fi

SUP Pilatesta

Täydellistä kesää tarjoillaan nyt 😎 Tällä viikolla alkoi mun vetämät SUP Pilates tunnit Sarfvikin venesatamassa yhteistyössä JVdealin kanssa. Juuri katselin ensi viikon säätiedotusta ja kelihän on sitten kohdillaan! Kiitos Pekka Pouta. Tuntien aikataulut vaihtelevat viikottain jotta kaikki halukkaat pääsisivät kokeilemaan tuntia. Tänään lähdetään rannasta taas kello 18.00.

Pidän tunnit mahdollisimman helppona joten aloittelijoidenkin on kiva tulla uuden lajin pariin. Laudalla tekeminen ei oikeasti ole niin vaikeaa kuin voisi kuvitella 😄 Mikäs siinä hengitellessä raikasta meri-ilmaa!

Vaihtuvat tuntiaikataulut löytyy parhaiten seuraamalla somekanavia @suhk_personal @suhkmama ja @jv_deal

Rantsussa nähdään ✌🏼

Kohti kesää ☀️

Viimein on luvattu edes hitusen lämpöisempiä kelejä! Kesää todella on jo odotettu. Vappukin vietettiin tänä vuonna sisätiloissa ja miehet grillasivat toppatakit päällä sateessa.

Itseänikin on palellut hurjasti koko päivän, toivotaan ettei kevätflunssa iske! Kahden viikon päästä pitäisi nimittäin olla juoksemassa puolimaraton 😬

Lapset laskevat jo kovasti viikkoja kesäloman alkuun. Koululaisella loma alkaa pari viikkoa ennen poikia, mutta loman ekat viikot menevät voimistelu leirillä.

Olarin voimistelijat palkitsi Cecin tällä kaudella kauden kehittyjänä. Tästä saadaan hyvät eväät ja rutkasti motivaatiota lisää treeneihin.

951BDB3C-80AA-43DB-AF6B-D22998DE1C7E.jpeg

Etuspagaatin kanssa on edelleen tekemistä ja toivotaan että kehitys jatkuu! Kevät on onneksi täynnä esityksiä ja kilpailuja, jotka ovat kuulemma kivointa voimistelussa.

B30E3395-149C-4961-9116-CC9A0EA167EC.jpeg

Lasten yhteiset synttäritkin saatiin vietettyä onnistuneesti Espoonlahden Tempputemmellyksessä. Neuvolassakin on käyty ja kaikki ovat kasvaneet 😄

Lionelilla paini harrastus vaihtui tammikuussa Krav Magaan, josta voin kertoa myöhemmin lisää. Jalkapallossa päästiin viimein kuuden vuoden ikään ja tälle kesälle tuli hartaasti odotettu oma fudisjoukkue ja oma pelinumero! Instassa voi seurata jäbän treenejä @lionelfinland ➡️

Aikataulujen kanssa on ollut melkoista säätämistä 😅 Meillä aikuisillakin on tiedossa tälle kesälle kahdet häät ja varmaan myös häitä edeltäviä polttareita. Muutama viikko siis vielä juoksemista kellon kanssa ja sitten pieni hengähdys tauko.

Toivottavasti ehdin jakaa tänne kuulumisia hieman useammin ja monia kivoja kesätreenejä 👌🏼

Näihin tunnelmiin…

1FEC8DD5-A5C9-4984-90BD-857E59F31588.jpeg

Terhi