Ajatus ajankäytöstä

Olin alkuviikosta foodprepannut ruuat hyvin töihin. Yleensähän huonosti sujuva syöminen on ennemminkin puutetta ruokailun etukäteissuunnittelusta. Aamulla katsoin työkalenteria ja totesin, että on turha ottaa ruokia mukaan kun ei ole taukoja missä syödä. Tein siis aamulla smoothien matkaan, jota on huomattavasti nopeampi juoda asiakkaiden välissä.

Töiden jälkeen tein salin… huonolla menestyksellä. Salitreenissä on usein homma kiinni hyvään rytmiin pääsemisestä. Itsellä se rytmi ei nyt ole toteutunut ihan suunnitellusti. Kaksi salitreeniä viikossa on vaihtunut yhteen salitreeniin kahdessa viikossa 😏 Vaikka asia harmittaa, se ei siitä murehtimalla parane. Edelleen kaipaan myös viikoittaista kehonhallintatuntia ja avantouinti kausikin on korkkaamatta!?

Syksyn aloitus on aina ruuhkaista aikaa. Joka viikko on jonkun vanhempainilta, joko koulussa, päiväkodissa tai harrastuksissa. Ja kun ottaa vielä ”omaa lomaa” kesken arjen, saa kalenterin ruuhkautumaan ihan huolella 😅

Olin viime lauantaina EPSin vieraspelissä Oulunkylässä ja vieressä jutustelivat ”Gamlat gubbet” koko pelin ajan. Vaikka sinänsä paikallisen slangin kuuntelu koko pelin ajan ärsytti, jäi sieltä hyvä toteamus pyörimään mieleen. Eräs herrasmiehistä totesi, että kiirehän on vain ihmisen itsensä huonosti suunnittelemaa ja huonosti organisoimaa ajankäyttöä!

Katse siis peiliin ja rennolla asenteella arjessa eteenpäin ajatuksella, en käynyt salilla koska päätin itse tehdä sillä hetkellä jotain muuta 😄

Energistä ja ihanaa lokakuuta kaikille 🍂

Olen viritellyt pilatestunneille jouluvalot valmiiksi luomaan tunnelmaa. Mukaan mahtuu torstaisin Suomenojan tunnille klo9.30 ja Espoonlahteen Odottavien Äitiypilatekseen maanantaisin klo18.00. Muut tunnit ovat tällä hetkellä täynnä. Ilmoittautua voi viestillä mama(at)suhk.fi tai terhi.antikainen(at)suhk.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: