Pilates & balanssi

Terkkuja työpöydän äärestä!

Tällä viikolla pyörähti käyntiin kevään pilatestunnit. Saatiin Suomenojan uudelle salillekin matot juuri viime hetkellä päivää ennen tunnin alkua. Suomenojan tunnille torstaisin klo:10.00 mahtuu vielä hyvin mukaan! Samantasoinen pilatestunti löytyy nyt myös ilta-aikaan Espoonlahdesta maanantaisin klo:19.30. Aivan mahtava tapa aloittaa viikko! Nämä tunnit ovat molemmat keskitason tunteja, joissa kyllä pärjää hyvin menossa mukana vaikka ei olisi vuosien pilatestaustaa. Tule rohkeasti mukaan!

Tälläkin hetkellä hyödynnän työasioihin koneella nuorimmaisen päikkäri ajan. Nyt on onneksi sähköpostitkin purettu ja voi oikeasti yrittää viettää viikonloppua 🙏🏼Monesti tällä viikolla olen huomannut ajattelevani myös omaa jaksamista. Täytyy aktivoitua ottaakseen omaa aikaa ja käydä vaikka hieronnassa tai jonkun muun ohjaajan tunnilla. Muistakaa tekin oma hyvinvointi. Silloin on paljon helpompi auttaa myös muita!

Laitan silloin tällöin viikolla kellon soimaan niin että saan juoda aamukahvin yksin ja syödä aamupalan rauhassa nousematta kertaakaan pöydästä. Oma hetki. Silloin oon myös kaikista luovimmillani ja työt koneella on hoidettu hujauksessa. Valitettavasti se on usein 5.00 aamulla 🙈 Kuudelta alkaa jo täys härdelli talossa.

Tällä viikolla tein aamupalaksi vihersmoothien, jolla jaksoi myös viiden herätyksen 👌🏼

  • Kaurahiutaleita
  • Lehtikaalia
  • Avocado
  • Omena
  • Sitruuna
  • Inkivääri
  • Vesi

Energistä viikonloppua!