Viimein on luvattu edes hitusen lämpöisempiä kelejä! Kesää todella on jo odotettu. Vappukin vietettiin tänä vuonna sisätiloissa ja miehet grillasivat toppatakit päällä sateessa.
Itseänikin on palellut hurjasti koko päivän, toivotaan ettei kevätflunssa iske! Kahden viikon päästä pitäisi nimittäin olla juoksemassa puolimaraton 😬
Lapset laskevat jo kovasti viikkoja kesäloman alkuun. Koululaisella loma alkaa pari viikkoa ennen poikia, mutta loman ekat viikot menevät voimistelu leirillä.
Olarin voimistelijat palkitsi Cecin tällä kaudella kauden kehittyjänä. Tästä saadaan hyvät eväät ja rutkasti motivaatiota lisää treeneihin.
Etuspagaatin kanssa on edelleen tekemistä ja toivotaan että kehitys jatkuu! Kevät on onneksi täynnä esityksiä ja kilpailuja, jotka ovat kuulemma kivointa voimistelussa.
Lasten yhteiset synttäritkin saatiin vietettyä onnistuneesti Espoonlahden Tempputemmellyksessä. Neuvolassakin on käyty ja kaikki ovat kasvaneet 😄
Lionelilla paini harrastus vaihtui tammikuussa Krav Magaan, josta voin kertoa myöhemmin lisää. Jalkapallossa päästiin viimein kuuden vuoden ikään ja tälle kesälle tuli hartaasti odotettu oma fudisjoukkue ja oma pelinumero! Instassa voi seurata jäbän treenejä @lionelfinland ➡️
Aikataulujen kanssa on ollut melkoista säätämistä 😅 Meillä aikuisillakin on tiedossa tälle kesälle kahdet häät ja varmaan myös häitä edeltäviä polttareita. Muutama viikko siis vielä juoksemista kellon kanssa ja sitten pieni hengähdys tauko.
Toivottavasti ehdin jakaa tänne kuulumisia hieman useammin ja monia kivoja kesätreenejä 👌🏼
Näihin tunnelmiin…
Terhi